Yhteistyökumppaneita

Suomen Sotahistoriallinen Seura ry

Suomen Sotahistoriallinen Seura perustettiin tammikuussa 1944 Sotamuseon tukiyhdistykseksi. Seuran alkuperäinen nimi oli Sotamuistoyhdistys. Sotamuseon ja Sotahistoriallisen Seuran yhteistyö on jatkunut vaihtelevan vilkkaana näihin päiviin asti. Tärkein yhteistyön muoto on Sotahistoriallisen aikakauskirjan julkaiseminen. Museo ja seura myös järjestävät yhteistyössä esimerkiksi yleisöluentoja.

Uusin Sotahistoriallinen aikakauskirja, nro 36/2016, ilmestyi joulukuussa 2016. Kirjaa voi ostaa Tiedekirjasta.

Linkkejä

Patarei comes to life – War Museum Tallin

Viron Sotamuseon toimesta kuvattu dokumentti Patarei comes to life kertoo Tallinnassa sijaitsevan Patarein vankilan vaiheikkaasta historiasta sekä hankkeesta sen restauroimiseksi. Alun perin linnoitukseksi 1800-luvulla rakennettu kompleksi on eri valtioiden alaisena sulkenut seiniensä sisään niin rikollisia, poliittisia vankeja, kuin vainottuja juutalaisiakin.

Ainutlaatuisena osana eurooppalaista historiaa Patarei on nykyisin suosittu turistikohde. Myös virolaiset arvostavat sitä, joten rappeutumaan ehtineen maamerkin kunnossa pitämiseksi ollaan valmiita näkemään vaivaa.

Käy katsomassa video Patarein vankilasta ja sen historiasta täältä.

War Museum Tallin - info